Hätäkeskustoiminnan kehittäminen

Tausta
Valtioneuvoston selonteko hätäkeskusuudistuksesta 2007.

Tavoitteet
Selonteon mukaisesti hätäkeskustoimintaa tulee kehittää ja toiminnan tuottavuutta lisätä Hätäkeskuslaitoksen rakenteita uudistamalla.

Tehtävä
Hankkeen tulee selvityksessään tehdä esitys Hätäkeskuslaitosta koskevista keskeisistä stra-tegisista linjauksista. Selvityksessä tulee pohtia resurssien käytön tehostamista, toimintamallien kehittämistä ja henkilöstön osaamisen jatkuvaa parantamista, Hätäkeskuslaitoksen toimintavarmuuden ja
-nopeuden varmistamista, hätäkeskustoiminnan ja tietojärjestelmien uudistamista sekä hätäkeskusten verkotettamista niin, että ne voivat tukea toisiaan ruuhkatilanteissa ja poikke-usoloissa.

Linjauksia tehtäessä tulee ottaa huomioon hätäkeskuspalveluiden saatavuuden turvaminen paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ja siten, että niiden laadusta huolehditaan koko maassa, palvelut turvataan molemmilla kansalliskielillä ja monikulttuurisen Suomen ja maahanmuuttajien toiminnalle asettamiin vaatimuksiin vastataan.

Hätäkeskusaluejakoon liittyvät tarpeet ja mahdollisuudet alueiden suurentamiseen tulee selvittää sekä toimenpidesuunnitelma laatia siten, että uusi aluejako on tarvittaessa mahdollista toteuttaa viimeistään vuoteen 2015 mennessä.

Valmisteluvaihe
Työryhmä luovutti loppuraporttinsa 17.3.2009. Työryhmän ehdotuksesta järjestetään kuulemistilaisuus keskeisille sidosryhmille. Ministeri Holmlund päätti hätäkeskustoiminnan kehittämisen strategisista linjauksista 15.5.2009. Hätäkeskustoiminnan kehittämis- ja aluejakopäätöksen valmistelutyöryhmän luovutti loppuraporttinsa ministeri Holmlundille 8.9.2009. Valtioneuvosto päätti 21.1.2010 uusista hätäkeskusalueista. Sisäasiainministeri Anne Holmlund päätti hätäkeskusten sijaintipaikkakunnista 9.3.2010.

Asiakirjat ja tiedotteet
Päätös hätäkeskusten sijaintipaikkakunnista 9.3.2010 (pdf)
Hätäkeskusten sijaintipaikkakunnat, muistio 9.3.2010 (pdf)
Kartta hätäkeskusalueista ja hätäkeskusten sijaintipaikkakunnista (pdf)
Hätäkeskuspalvelut keskitetään seitsemään hätäkeskukseen vuosina 2011-2015 (tiedote 9.3.2010)
Ministeri Holmlundin esitys tiedotustilaisuudessa 9.3.2010 (pdf)

Hätäkeskuslaitoksen strateginen muutoshanke, HAKMU, käynnistyy (Hätäkeskuslaitoksen tiedote 9.3.2010)

Suomeen kuusi hätäkeskusaluetta (tiedote 21.1.2010)

Hätäkeskustoiminnan kehittäminen, aluetyöryhmän loppuraportti (SM:n julkaisu 28/2009)
Hätäkeskusten aluejaosta työryhmän esitys: Suomeen kuusi hätäkeskusaluetta (tiedote 8.9.2009)

Hätäkeskustoiminnan strategiset linjaukset 15.5.2009
Asettamispäätös, hätäkeskustoiminnan kehittämis- ja aluejakopäätöksen valmistelutyöryhmä 15.5.2009
Sisäasiainministeri Anne Holmlund päätti hätäkeskustoiminnan kehittämislinjauksista (tiedote 15.5.2009)

Työryhmän mukaan hätäkeskusten toimintamallit on yhtenäistettävä (tiedote 17.3.2009)
Hätäkeskustoiminnan kehittäminen. Strategiatyöryhmän loppuraportti (sisäasiainministeriön julkaisu 7/2009, pdf)

Asettamispäätös 11.11.2008



< Takaisin > Tulosta sivu