Esimerkkejä lippujen järjestyksestä
Rakennuksen ulkopuolella pääoven molemmilla puolilla olevat lippusalot
Suomen lippu sijoitetaan sisäänkäyntisuunnassa vasemmalla puolella olevaan salkoon, oikealle puolelle sijoitetaan mahdollinen muu lippu.
Kolme lippusalkoa
Keskimmäiseen salkoon sijoitetaan Suomen lippu, jos liputuksessa käytetään kolmea eri lippua. Mikäli Suomen lipun lisäksi liputetaan vain yhdellä muun valtion lipulla, liput voi sijoittaa myös niin, että molempiin reunimmaisiin salkoihin tulee Suomen lippu ja keskimmäiseen muu lippu.
Viisi lippusalkoa
Suomen lippu voidaan sijoittaa joko keskimmäiseen salkoon tai heraldisesti oikealle salkorivissä eli lippurivistön pääkatsomissuunnasta katsoen vasemmanpuolimmaiseen salkoon.
Pitkä lippurivistö
Suomen lippu sijoitetaan heraldisesti oikealle eli lippurivistön pääkatsomissuunnasta katsoen vasemmanpuolimmaiseen salkoon. Suomen lipulla voidaan myös päättää lippurivistö.
Poikkeuksia arvojärjestykseen tekevät esimerkiksi pääoven vasemmalla puolelle tai juhlapaikalle johtavan tien varteen asetetut lippusalot.
Takaisin
Tulosta sivu