Toiminnan painopisteet
Siviilikriisinhallinnan näkyvin ja tärkein toimintamuoto ovat operaatiot. Suomi on 1990-luvun alusta osallistunut Euroopan unionin (EU), Yhdistyneiden kansakuntien (YK), Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj), Naton sekä Euroopan neuvoston (EN) toimeenpanemiin siviilikriisinhallintaoperaatioihin tai siviilikriisinhallinnaksi määriteltäviin tehtäviin. Suomi on myös osallistunut Norjan johdolla toimeenpantuun pohjoismaiseen tarkkailuoperaatioon Sri Lankassa. Suomi voi myös toteuttaa kahdenvälisiä siviilikriisinhallintatoimintoja Suomen ja kohdemaan välisen sopimuksen nojalla. Siviilikriisinhallinta on yksi keinoista, joilla Suomi pyrkii vakauttamaan maailman konfliktialueita. Näiden vakauttaminen parantaa Suomen turvallisuutta ehkäisemällä tämän päivän uusien globaalien uhkien leviämistä. Osallistuminen kriisinhallintaan merkitsee kansainvälisen vastuun kantamista ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistumista. Suomen perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomen tärkein viiteryhmä siviilikriisinhallinnan alalla on Euroopan unioni, jossa siviilikriisinhallinta on osa unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (YUTP) kuuluvaa Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (ETPP). Viime vuosina EU on lisännyt huomattavasti toimintaansa siviilikriisinhallinnan alalla muun muassa käynnistämällä monia uusia operaatioita sekä kehittämällä voimavarojaan, mukaan lukien nopean toiminnan valmiuttaan. EU:n siviilikriisinhallinnan painopistealueet ovat poliisitoimi mukaan lukien raja- ja tullivalvonta, oikeusvaltion ja siviilihallinnon vahvistaminen, pelastustoimi, erilaiset tarkkailutehtävät sekä unionin omien erityisedustajien toiminnan tukeminen. Lisäksi Euroopan unioni toimii konfliktialueilla aktiivisesti turvallisuussektorin uudistamisessa (Security Sector Reform) sekä aseellisten joukkojen hajottamiseen ja yhteiskuntaan integroimiseen liittyvissä kysymyksissä, ns. DDR-toiminta (Disarmament, Demobilization, Reintegration). Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristön siviilikriisinhallinnan sivut |